lauantai 31. tammikuuta 2015

Sisustussuunnittelua vol.4 - Vanhempien makuuhuone

Vanhempien makuuhuone

Onpahan vähän vierähtänyt aikaa viimeisimmästä päivityksestä! Mutta nyt jatketaan tarinaa. Alunperin oli tarkoitus remontoida ensiksi vanhempien makuuhuone ja nukkua siellä koko porukalla siihen asti, että lasten huoneet valmistuisivat. Arvata saattaa, että loppujen lopuksi meidän huoneemme sai uuden ulkoasun viimeisenä. Tai no, vessa oli kyllä se viimeinen mutta ei siellä asuta.. Eipä siinä, hyvä suunnittelu on kaiken a ja o ja nyt Kimalainen sai runsaasti aikaa pohtia pintoja.

Kimalainen on pienestä asti rakastanut tarinoita, joiden linnoissa ja kartanoissa on ollut Sininen kammari, Vihreä kammari, Ruusukammari jne. Oma värimaailma jokaisessa huoneessa, ihanaa! Vihreä ja sininen oli jo varattu lapsille ja olohuone/eteinen maalattiin vaalealla beessillä, joten se jätti jäljelle käytännössä sävyt keltaisesta punaiseen ja pinkistä violettiin. Urosmehiläisen ehdottama valkea joutui samantien jyrän alle, samoin harmaa. Urosmehiläinen ei puolestaan innostunut ajatuksesta asua appelsiinin sisällä eikä punainen budoaari oikein napannut kumpaakaan.

Kimalainen heitti ilmaan ajatuksen keltaisesta huoneesta ja Urosmehiläinen nauroi. Homma sovittu siis! Sopivaa sävyä lähdettiin metsästämään sillä ajatuksella, että se sopisi tähän K-raudankin myymään Camillen lintutapettiin. Ajatuksena oli, että oven taakse jäävä seinä tapetoitaisiin pieneksi yksityiskohdaksi ja koko muu huone maalattaisiin. Sävyksi valikoitui lopulta Tikkurilan Tunne väri -kartan sävy J302, Banaani. Sopivan lämmin olematta tunkkainen, riittävän raikas olematta kylmä.

Kattolamppu löytyi Kodin 1:sta.
Sopivan maalin löydyttyä totesimme, että haluamme sittenkin selkeämmän tapetin, joka tuo huoneeseen kontrastia. Päädyimme mustavalkoiseen, putkilokasveja kuvaavaan paperitapettiin. Ja kun lopulta olimme saaneet kaikki vanhat tapetit alas seiniltä, totesimme että meillähän on vielä jäljellä yksi kokonainen rulla samaa ruskeaa, yksiväristä tapettia, jota käytimme olohuoneessa. Niinpä huoneemme onkin nyt pääväreiltään kelta-ruskea ja loppujen lopuksi tapettikin päätyi ikkunaseinälle. Suunnittelu on kaiken a ja o, toteutus jotain aivan muuta. Punamusta sahalaitakuvio, parit habanerot ja kaktukset sekä lamppu-sombrero olisivat taanneet meille miellyttävät unet meksikolaisessa ravintolassa. Lopullinen sisustus muotoutui hieman erilaiseksi.

Urosmehiläinen toteutti valaistuksen: Yövalon virkaa toimittaa hyllyn alle liimattu lednauha. Kimalaiskuningatarelta lahjaksi saatu taulu odottaa vielä kehystä vierellään saman taidepuuhaamon savikulho.
Kalusteiden kanssa venkslattiin jokunen tovi, ennen kuin ne asettuivat paikoilleen.  Täti Mehiläisen taidonnäyte sen sijaan löysi paikkansa pianon päältä samantien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti