Juuri, kun olin tapetoimassa vaatekaappeja, isäni ilmestyi yllättäen paikalle: "Kun nyt on niin kiva ilma niin ajattelin että sen teidän vaahteran voisi kaataa." Vuosi sitten olisin saattanut nähdä tässä jotain outoa. Tällä hetkellä se kuulostaa täysin luonnolliselta.
Siinä vaiheessa, kun ensimmäinen iso runko oli saatu maahan, alkoi kyllä vähän hirvittää, että mitä me oikein olemme tekemässä. Jotenkin ison, hyvinvoivan puun kaataminen ei vain tunnu oikealle mutta olen yrittänyt tsempata itseäni ajattelemalla kaikkia hyviä puolia. Saamme pihaan lisää valoa ja tilaa eikä mongolianvaahtera hyökkää enää omenapuiden kimppuun.
Alunperinhän puu oli tarkoitus pistää kokonaan nurin mutta päädyimme lopulta jättämään yhden rungon pystyyn. Ensinnäkään emme olisi voineet kaataa sitä ilman köyttä (se olisi todennäköisesti kaatunut joko omenapuiden tai piha-aidan päälle) ja toisekseen se kasvaa kauniisti pystyssä ja latvus on hyvänmallinen, joten kaatamiselle ei ole tarvetta. Katsellaan nyt tässä tämä talvi, että mille se vaikuttaa ja kellistetään viimeinenkin runko ensi elokuussa samalla, kun leikataan omenapuut, jos se sitten kuitenkin pitää kaataa. Suunnittelemani päärynäpuut ja kasvatuslavat mahtuvat silti paikoilleen.
Tämän päivän työjärjestyksessä on seuraavana rännien putsaus. Ostin eilen jatkotikkaat ja äiti lupasi tulla tänään auttamaan. Linnulle pitää ehkä laittaa kylpyallas jonnekin muualle, tällä hetkellä ne käyvät uimassa rännissä. Vaikka pyrimmekin ottamaan myös pihan muut asukkaat huomioon puuhailuissamme, johonkin pitää vetää raja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti