maanantai 3. marraskuuta 2014

Ensimmäiset talvitunnelmat


Eilen aamulla herätessä maa oli valkoinen ja lisää lunta tuli taivaalta. Taputtelin itseäni selkään siitä hyvästä, että olin edellisenä päivänä istuttanut alppiruusut (kolme kappaletta) sekä viimeiset kukkasipulit (vähän enemmän), olkoonkin että säätiedotus lupasi taas lämpenevää tälle viikolle. Kun tulin evakkomajastamme kotiin, takapihaa peitti tasainen, valkea nietos ja etukuisti vaati rivakkaa harjausta (koska en löytänyt lapiota). Ehkä olisi pitänyt kantaa loputkin tavarat suojaan sisälle mutta eipä tullut edellisenä iltana vilkaistua säätiedotusta... Ei siellä ulkona siis ole mitään, mikä kärsisi varsinaisesti kastumisesta mutta silti.

Lintulaudan olin täyttänyt jo lauantaina ja eilen tuotiin tyttären kanssa vielä rasvapötkylä omaan telineeseensä. Melkoinen vilinä kävi omenapuiden luona ja tänään paikalle on löytänyt näköjään vieläkin enemmän porukkaa. Oravia oli eilen yksi, tänään jo kolme ja tali- sekä sinitiaisten lisäksi tarjoiluiden ympärillä pörrää nyt ainakin varpusia, punatulkkuja, harakoita ja viherpeippoja. Eilen saatoin nähdä keltasirkun tai sitten se oli viherpeippo, se oli pihan perällä ja lähti lipettiin sen verran nopeasti, etten ehtinyt nähdä muuta kuin että keltaista siinä oli eikä se ollut tintti. Pari tilheä hyppelehtii pihlajassa mustarastaan ja räksän kavereina ja käpytikkakin näyttäytyi. En muista, milloin olisin nähnyt samanlaista lajirunsautta yhdeltä istumalta viimeksi.

Oli tarkoitus vetäistä nyt syksyllä nurin takapihan mongolianvaahtera mutta alkaa epäilyttää, onko se eläimille liian iso katastrofi. Toisaalta tuossa vieressä kasvaa kuitenkin sekä marjapensaita että kirsikkapuita, jotka tarjoavat suojaa eikä takakuistin humalaköynnökseenkään ole pitkä matka. Senkin meinasin kiskoa alas jo nyt syksyllä mutta luovuin suunnitelmasta, kun neitokaisen kanssa huomasimme eilen, että orava on tehnyt pesänsä sinne köynnökseen katonrajaan (ja sisusti sitä vimmatusti meidän kattoeristeillämme). Eläimet ennen muuta, olkoonkin että rännit aion putsata siitä huolimatta, että linnut käyvät niissä näköjään kylpemässä.






Huomaa punaiset pihlajanmarjasilmät
Halloweenin kunniaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti